Kokeilutreenit

Tervetuloa kokeilemaan akroa!

AKROKOULUT JA PERHEAKROT

Kerran viikossa harjoitteleviin akrokouluihin ja perheakroihin ei järjestetä erillisiä kokeilukertoja. Ryhmiin ilmoittaudutaan suoraan ja mikäli akro ei tunnukaan omalta jutulta, voi harrastuksen lopettaa heti ensimmäisen kuukauden jälkeen. Aremmat lapset saattavat tarvita useamman kerran ”lämmittelyä” ennen kuin innostuvat lähtemään toden teolla treeniin mukaan eli siksi kannattaa tulla kokeilemaan toisenkin kerran, vaikka ensimmäisellä kerralla vähän jännittäisi. Myös laskutus menee kuukausittain.

Mikäli laji tuntuu omalta, mutta ryhmä väärältä, onnistuu ryhmän vaihtaminen sopivampaan missä tahansa vaiheessa vuotta ilman lisäkustannuksia.

JATKORYHMÄT JA KILPARYHMÄT

Jatko- ja kilparyhmiin järjestetään erillisiä kokeilukertoja silloin tällöin ja niistä tiedotetaan tällä sivulla ja somessa. Nämä kokeilukerrat ovat maksuttomia.

Myös muulloin on mahdollista tulla kokeilemaan jatko- ja kilparyhmiä sopimalla omasta kokeilukerrasta etukäteen valmentajan kanssa. Kokeilukertaa varten ei kuitenkaan voi varata paikkaa ryhmästä vaan kokeilu on mahdollinen ainoastaan, mikäli ryhmässä on vapaita paikkoja. Paikan varaamalla sitoutuu vähintään kuukaudeksi (kilparyhmissä kilpailukauden ajaksi).

AIKUISTEN RYHMÄT

Aikuisten ryhmiin saa tulla kokeilemaan sopimalla asiasta etukäteen. Aikuisten ryhmien kokeilutreenit laskutetaan kertamaksulla.