Kokeilutreenit

Tervetuloa kokeilemaan akroa!

JATKO- JA KILPARYHMÄT

Jatko- ja kilparyhmiin saa tulla kokeilemaan sopimalla kokeilukerrasta etukäteen valmentajan kanssa. Näihin ryhmiin järjestetään myös erillisiä kokeilukertoja silloin tällöin ja niistä tiedotetaan tällä sivulla ja somessa. Mutta kokeilemaan saa siis tulla koska tahansa muulloinkin! Etenkin kausien vaihteessa eli kesällä/alkusyksyllä ja vuodenvaihteessa on helppo tulla mukaan.

AKROKOULUT

Kerran viikossa harjoitteleviin akrokouluihin ei järjestetä erillisiä kokeilukertoja. Ryhmiin ilmoittaudutaan suoraan ja mikäli akro ei tunnukaan omalta jutulta, voi harrastuksen lopettaa heti ensimmäisen kuukauden jälkeen. Aremmat lapset saattavat tarvita useamman kerran ”lämmittelyä” ennen kuin innostuvat lähtemään toden teolla treeniin mukaan eli siksi kannattaa tulla kokeilemaan toisenkin kerran, vaikka ensimmäisellä kerralla vähän jännittäisi. Myös laskutus menee kuukausittain.

Mikäli laji tuntuu omalta, mutta ryhmä väärältä, onnistuu ryhmän vaihtaminen sopivampaan missä tahansa vaiheessa vuotta ilman lisäkustannuksia.

AIKUISTEN RYHMÄT

Aikuisten ryhmiin saa tulla kokeilemaan sopimalla asiasta etukäteen.